Yerba mate on meillä uusi tulokas

Kahvi on porissut suomalaisten kahvinkeittimissä ja kahvipannuissa jo kolmesataa vuotta, kaakaota ja teetä on nautittu yhtä kauan, mutta yerba maté -juoma on kupeissamme vielä eksoottinen juoma.

Yerba maté kasvaa luonnonvaraisena subtrooppisessa Etelä-Amerikassa: Argentiinassa, Boliviassa, Brasiliassa, Uruguayssa ja Paraguayssa. Espanjalaiset oppivat tuntemaan yerba maté -juoman 1600-luvulla, ja heidän vanavedessään se levisi laajalle Etelä-Amerikassa. Suosiota saavuttaneesta yerba matésta tuli näin Paraguayn tuon ajan tärkein vientituote. Nykyisin suurimpia yerba matén tuottajamaita ovat Brasilia ja Argentiina, Paraguay kolmantena.

Kasviopillisesti yerba maté luokiteltiin vasta 1800-luvun lopulla: sveitsiläinen botanisti Moses Bertoni lisäsi sen tieteelliseen luokitteluun vuonna 1895. Yerba matén ikivihreät lehdet sisältävät kofeiinia ja kofeiinin sukuisia aineita, jotka antavat sille samat piristävät ominaisuudet kuin kahville, teelle ja kaakaolle.

Yerba matén vahva, vihanneksen ja ruohon kaltainen maku muistuttaa eräitä vihreän teen laatuja. Sitä voidaan nauttia sellaisenaan kuumassa vedessä haudutettuna, mutta juoman voi tehdä myös esimerkiksi hedelmämehuun, jolloin siitä tulee makeampaa. Etelä-Amerikassa yerba matéa juodaan monessa muodossa, kuumana ja kylmänä, jopa pirtelömäiseksi vaahdotettuna.

Astiaa, josta yerba maté nautitaan, sanotaan guampaksi ta matéksi. Sitä imetään metallisella bombilla-pillillä, jonka päähän on tehty pieniä reikiä: näin kupissa oleva maté-purut siivilöityvät pois. Samoja lehtiä voidaan käyttää moneen kertaan, ja jokaisella vedenlisäyskierroksella matén voimakas, karvas maku laimenee hieman. Sen nauttiminen on usein myös sosiaalinen tapahtuma, johon liittyy paljon kulttuurisia tapoja ja sääntöjä.

Pienellä joukolla istutaan piirissä, maté-isäntä mittaa purut guampa-kuppiin ja kaataa kuuman veden päälle. Sitten astia lähtee kiertämään myötäpäivään, jokainen piirissä istuva juo kupin tyhjäksi, minkä jälkeen isäntä täyttää sen uudelleen vedellä ja antaa sen seuraavalle. Vasta kun kokee saaneensa riittävästi matéa, kiitetään, jolloin isäntä tietää olla kaatamatta enää enempää.

Kahvia tai avioero!

Kahvin alkukoti on Afrikassa ja Arabiassa. Kahvia alettiin tuoda Eurooppaan samoihin aikoihin kuin kaakaota ja teetäkin: 1600-luvun laajeneva maailma näkyi eksoottisina, höyryävinä juomina varakkaimpien ihmisten kupeissa.

Ensimmäinen suomalainen, joka on maistanut kahvia, oli turkulainen kamaripalvelija Axel Käg. Hän oli vuonna 1637 työmatkalla Persiassa isäntänsä Schleswig-Holsteinin herttuan seurueessa ja sai silloin kahvia juodakseen.

Niin kuin kaakaota ja teetäkin, myös kahvia arvostettiin aluksi erityisesti lääkinnällisten ominaisuuksiensa vuoksi: se piristi oloa ja virkisti ajatuksia siinä missä olut sumensi niitä – olut oli Suomessakin pitkään tärkein ruokajuoma, ja kahvi selvitti pöhnäistä päätä.

Kahvin käyttöä on monissa maissa eri aikoina kuitenkin yritetty säädellä ja rajoittaa. Ruotsin kuningaskunnassa kahvinjuonti oli suorastaan lailla kielletty kahteen otteeseen 1750–1760-luvuilla. Syynä tähän oli se, että kalliin mutta huippusuositun tuotteen ostaminen ulkomailta verotti liiaksi maan valuuttavarantoja.

Kahvia tarjolle tai avioero!

Muissa maissa kahvinkeitin saattoi porista vain miehille, jotka hoitivat kahviloissa liiketoimiaan; jossakin lääkärit olivat kokonaan kieltäneet kahvin juonnin synnyttämättömiltä naisilta, lääketieteellisistä syistä. Turkissa taas naisilla oli niin suuri oikeus kahvikupilliseensa, että jos se evättiin, avioero oli perusteltu.

1800-luvulla kahvi alkoi yleistyä rahvaankin parissa, vaikka se edelleen kallista herkkua olikin. Vuonna 1914 keksittiin ensimmäinen kahvinkeitin. Kahvin ympärille on kautta maailman kehittynyt tapakulttuuria, joka on sitonut sen tiiviisti arkeen ja juhlaan.

Suomessakin se oli niin tärkeää, että kun sota-aikoina ei saatu riittävästi oikeaa kahvia, piti valmistaa korviketta mistä milloinkin niin kuin leivästä konsanaan. Sotien jälkeen kahvipaketti oli pitkään kelpo tuliainen kylässä käydessä.

Kahvi on nykyään yksi maailman suosituimmista juomista. Suomalaiskodin kahvinkeitin pulputtaa useimmiten vaaleapaahtoista kahvia, muu Eurooppa suosii tummaa. Suurin osa Suomessa nautitusta kahvista tuodaan tätä nykyä Afrikasta.

Teen tuonti rahoitettiin huumekaupalla

Britit ovat tunnettuja teenjuonnistaan: joskus vaikuttaa siltä että kuuman teen avulla korvataan osa heikoista lämmityslaitteista ja huonoista eristeistä. ”Tea” on paitsi kuuma juoma myös ilta-aterian nimi.

Teen teki saarilla tunnetuksi Kaarle II:n puoliso, kuningatar Katariina Braganzalainen 1660-luvulla, mutta vasta 1800-luvulla tee saavutti varsinaisen kansansuosion Britti-imperiumissa. Silloin sitä tuotiin Kiinasta.

Tee maksettiin oopium-kaupasta saadulla hopealla, ja sitä kautta brittien kansallisjuoman hintana oli kiinalainen oopiumsota. Sen seurauksena Britit perustivat valtavia teeplantaaseja Intiaan, jotta Kiina menettäisi monopolinsa teentuottajana.

Intialaiset teenkasvatusalueet näkyvät edelleen teelaatujen nimissä: Darjeeling, Assam ja Ceylon olivat teen tuotannon kannalta tärkeitä maakuntia.

Teetä tuulen mukana

Teen juonnin alkuperästä on monia tarinoita, mutta ei historiallista varmuutta. Yhden tarinan mukaan Kiinan toisen keisarin, Shen Nungin kuumaan vesikuppiin lensi tuulen mukana teelehti vuonna 2737 eaa. Hän havaitsi juoman hyväksi ja näin alkoi maailmassa teen juominen, joka jatkuu edelleen.


Teepensas kasvaa luonnonvaraisena Itä- ja Etelä-Aasiassa. Ensimmäiset teen juontia koskevat kirjalliset merkinnät ovat Kiinasta noin 1000 eaa. Sen kasvatusta tehostettiin 400–600 eaa, kun teen lääkinnällinen käyttö Kiinassa lisääntyi. Teehen lisättiin varmemmaksi vakuudeksi myös sipulia, inkivääriä, mausteita tai appelsiinia.


Myös Japani oli tärkeää teealuetta jo varhain: buddhalaismunkit toivat teelehtiä Kiinasta Japaniin ja pian siitä tuli arvokasta kauppatavaraa. Niin kuin kaakao Etelä-Amerikan Amazonilla, Japanissa tee oli aristokraattien juomaa. Japanilainen teekulttuuri seremonioineen, taiteineen ja filosofioineen kehittyi 1400–1500 -luvulla.


Teekasvin maailmanvalloitus kävi kuitenkin Euroopan kautta. Portugalilaiset laivasivat sitä Eurooppaan maailmanvalloitustensa aikaan 1500-luvulla, samoihin aikoihin kuin Amazonilta tuotiin kaakaota. Tuolloin sitä kutsuttiin nimellä chá.

Suklaata kulutetaan yli neljä miljoonaa tonnia

Etelä-Amerikan sademetsistä kotoisin olevat kaakaopavut nautittiin juomana aina 1800-luvulle saakka. Juoman nimi oli mayojen kielellä ''xocolatl'' ja ympäri maailmaa tunnettu sana “chocolate” tulee Meksikon intiaanien sanasta, jossa yhdistyivät ''choco'' (vaahto) ja ''atl'' (vesi).


Vuonna 1828 hollantilainen kemisti Konrad van Houten keksi, miten kaakaovoin ja kaakaoöljyn sai eroteltua tarpeeksi hyvin niin että kaakaopavuista voitiin tehdä jauhetta. Parikymmentä vuotta myöhemmin Englannissa Joseph Fry & Son -nimisessä kaakaotehtaassa – jossa kaakaon jauhamiseen käytettiin jo teollista höyrykonetta – kaakaojauheesta saatiin valmistettua ensimmäiset suklaapatukat.


Alunperin kaakaota ei maustettu mitenkään tai sitä maustettiin chilillä. Sen kuului olla kitkerää. Euroopan hoveissa lääkkeeksi nautittua kaakaota alettiin jo varhain maustaa esimerkiksi vaniljalla ja kanelilla. Noin 300 vuotta Euroopan mantereen ensimmäisen kaakaokupillisen jälkeen Sveitsissä tehtiin suuria innovaatioita suklaan suhteen. 1860-luvulla keksittiin maitojauhe, joka sekoittui hyvin suklaaseen. Näin saatiin pehmeän makuista maitosuklaata. 1913 siellä kehitettiin ensimmäinen suklaakonvehti: suklaakaramelli, jossa oli punssitäyte.


Suklaa ja muut kaakaopavuista jalostetut tuotteet ovat ihmiskunnan suuressa suosiossa ympäri maailman. Nykyisin suurin osa sen raaka-aineesta tuotetaan Länsi-Afrikassa. Kaakaopapuja kuluu nykyisin maailmassa vuosittain yli 4.000.000 tonnia.

Kaakao on kuninkaiden juoma

Ihmiset ovat nauttineet kaakaota virkistyksekseen jo tuhansia vuosia. Kaakaopapujen makeaa sisusta on pureskeltu ja siitä on keitetty juomaa. Se ei kuitenkaan ole ollut kaiken kansan herkku vaan ylellisyystuote, jota on käytetty maksuvälineenä ja jota on tarjoiltu ylimystölle.

Amazonin sademetsissä kaakaopuun hedelmiä on poimittu arkeologien mukaan jo 6000 vuotta sitten, ja vähitellen siitä tuli suosittua kauppatavaraa Etelä-Amerikan alkuperäisasukkaiden keskuudessa. Kaakaopapuja käytettiin myös vaihdon välineenä, pikkurahana. Olmecit alkoivat viljellä kaakaopuita jo noin 1500 eaa. Eniten tietoa kaakaopapujen käytöstä ja arvostuksesta on säilynyt maya-kansalta, joiden laaja valtakunta sijaitsi nykyisten Guatemalan ja Hondurasin tienoilla. Kasvin nimikin, jota käytetään nykyisin ympäri maailmaa, on peräisin mayojen kielestä: he kutsuivat sitä nimellä kakow. Kaakaota tarjoiltiin ylimystölle ja se oli niin arvokasta, että se kelpasi uhriksi jumalillekin. Mayojen jälkeen valtaan astuivat atsteekit, mutta kaakaon arvostus pysyi ennallaan.

Euroopassa ensimmäinen kaakaojuoma keitettiin 1544 ja sen sai nauttia Espanjan prinssi Filip. Jo Kristoffer Kolumbus, joka purjehti Etelä-Amerikan vesillä 1502, oli havainnut mayojen käyttävän ”mantelin kaltaisia papuja” rahana, mutta hän ei tutustunut kasviin tarkemmin. Hernando Cortés sen sijaan varmasti sai maistaakin kaakaota noin 40 vuotta myöhemmin. Hän liittoutui atsteekkien vihollisten kanssa ja murskasi Moctezuma II:n, liekö voitonmaljoissa kohoteltu kaakaota? Cortésin ansioksi luetaan usein kaakaon tuominen Eurooppaan, mutta rahtikirjat eivät todista väitteen puolesta. Ensimmäinen muistiin kirjattu kaakaohetki koitti, kun kekchi-kansan delegaatio vieraili Espanjassa tervehtimässä prinssi Filipiä. Heidän lahjojensa mukana oli valmiiksi keitettyä ja vaahdotettua kaakaota.

Tämän jälkeen kaakao saavutti suosiota espanjalaisten ylimysten keskuudessa. Kaakaota käytettiin ensialkuun lähinnä lääkinnällisiin tarkoituksiin. Eteläamerikkalaiseen tapaan nautittuna se olikin kitkerä lääke, sillä sitä ei makeutettu lainkaan. Espanjalaiset kehittivät reseptiä omaa makuaan vastaavaksi ja lisäsivät siihen ruokosokeria, vaniljaa ja kanelia. Kesti vielä lähes sata vuotta ennen kuin muut eurooppalaiset – ranskalaiset ja englantilaiset – pääsivät kaakaon makuun.

Englantilaiset merirosvot olivat leviämisen tulppana: eräätkin polttivat koko espanjalaisen laivalastillisen arvokkaita kaakaopapuja luullen niitä lampaanpapanoiksi. 1600–1700 -luvulla juoma saavutti Italian, Ranskan, Englannin ja Skandinavian. Sen jälkeen juoman suosio on kasvanut vauhdikkaasti ja nyt Amazonin kuninkaiden ja ylipappien ylellinen juoma on levinnyt kaikkialle maailmaan: kahviloihin, kotien aamiaispöytiin ja pilkkiavantojen reunalle.

Uusi kahviblogi

Ihmiskunta on hakenut virkistystä kasveista jo vuosituhansien ajan. Etelä-Amerikasta ovat peräisin kaakao ja yerba maté, tee tulee Aasiasta ja kahvi alun perin Afrikasta. Eurooppalaiset ovat tarttuneet näihin kaikkiin ja levittäneet niitä edelleen muihin maanosiin.

Tämä kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen ilmiö on jäänyt aika vähälle huomiolle, ainakin kulttuurihistorian yleisesityksissä. Sen vuoksi olen ajatellut kirjoittaa kulttuurihistorian graduni kahvin ja muiden nautintojuomien historiasta.

Tarkka aiheenrajaukseni on vielä aikalailla hakusessa. Toivon kuitenkin, että lähikuukausina asia alkaa kirkastua tämän blogin avulla. Yritän jatkossa kirjoittaa blogiin suhteellisen säännöllisesti erilaisia huomioita ja muistiinpanojani, jotka sivuavat tätä kiinnostavaa kulttuurihistoriallista teemaa.

Tässä alkuviikkoina yritän hahmotella aluksi ihan itselleni kahvin ja muiden nautintoaineiden historian suuria linjoja. Ennen hyvän yleiskäsityksen saamistahan on aivan turha pureutua detaljeihin.

Sen kummemitta puheitta taidan kaataa itselleni kupillisen kaakaota.