Kahvinkeittimen puhdistamisesta

Työpaikan kahvihuoneessa tuli puhetta kahvinkeittimen puhdistamisesta. Olin yllättynyt siitä, miten moni kertoi pesevänsä irto-osat astianpesuaineella joka ikisen kahvinkeiton jälkeen. 

Yksi sanoi, että kahvi alkaa maistua eltaantuneelta, jos kannua ei pese joka välissä. 

Toinen oli lukenut jostain, että kahvirasva nostaa kolesterolitasoa ja arveli keittimen hysteerisen puhdistamisen vähentävän nautitun rasvan määrää. Kumpikin keitti kahvinsa kotona aivan tavallisella keittimellä ja käytti paperisuodattimia. Tunsin itseni jonkinlaiseksi ilonpilaajaksi, kun huomautin, että kollegani toimivat vastoin parempaa tietoa.

Mitä kahvirasva siis on ja mitä se tekee? Kyseessä on diterpenoidialkoholi, jota kutsutaan kafestoliksi. On totta, että se lisää niin sanotun pahan kolesterolin määrää veressä. Tavallisella keittimellä keitettäessä rasva jää kuitenkin paperisuodattimeen. Se ei siis kerry sen paremmin kahvinkeittimen kannuosan kuin verisuontenkaan seinämiin.

Pannukahvi ja muut suodattamattomat kahvit (kuten espresso) sen sijaan kyllä lisäävät – ainakin teoriassa – sydän- ja verisuonisairauksien vaaraa, mutta niitäkin täytyy kyllä juoda monta kuppia päivässä ennen kuin vaikutus on oikeasti merkittävä. Myös kestosuodattimista kahvirasva ilmeisesti pääsee läpi.

Itse ainoastaan huuhtelen kahvinkeittimen irto-osat. Noin kerran viikossa pesen ja puhdistan koko hoidon. Suppilo, johon suodatinpaperit laitetaan, puhdistuu parhaiten ruokasoodalla ja kostealla astiaharjalla. Vesisäilöön ja putkistoon kertyvä kalkki lähtee etikkaliuoksella: yksi osa vettä ja yksi osa väkiviinaetikkaa vesisäiliöön ja naps, kone päälle. 

Minä noudatan yleensä marttojen vanhaa neuvoa ja keskeytän pulputuksen puolessavälissä, annan etikan vaikuttaa kymmenisen minuuttia ja sitten napsautan keittimen takaisin päälle. Etikkakylvyn jälkeen annan koneen pyörittää vielä muutaman kannullisen puhdasta vettä.

Entäpä suklaa, onko se sitten terveellistä?

Suklaa on erittäin suosittua kaikkialla maailmassa. Jo varmasti suosionsa vuoksi myös suklaan vaikutuksesta ihmiseen ja sen elimistöön on puhuttu erittäin paljon, ja sitä on tutkittu useissa eri tutkimuksissa -- niin positiivisessa kuin negatiivisessakin valossa.

Myös paljon urbaanilegendoja ja "omakohtaisia" epätosia tietoja löytyy ympäri Internetiä. Siksi monen mieltä varmasti painaakin, että mikä on totuus suklaasta. Tutkimustenkin tulokset ovat osittain olleet ristiriitaisia, mutta muutamia varmoja seikkoja on kuitenkin pystytty osoittamaan. Nämä ovat luonnollisesti normaalisti sidoksissa suklaan tyyppiin / vahvuuteen.


Antioksidantit
Suklaassa on flavoinideja, jotka toimivat tukimusten mukaan tehokkaina antioksidantteina. Tutkimukset ovat kuitenkin olleet melko pelkistettyjä. Flavoinidit tulevat suoraan suklaasta, joten puhtaan suklaan määrä vaikuttaa olennaisesti antioksidanttien määrään. Suklaan terveysvaikutuksia ei kuitenkaan voi ylistää tämän vuoksi, sillä kaakaojauheessakin on jopa kymmenen kertaa enemmän suklaata kuin tummassa suklaassa. Valkosuklaassa puolestaan ei antioksidantteja ole lainkaan, sillä sen valmistuksessa ei käytetä flavoinideja. Myös maitosuklaassa olevan suklaan määrä on niin vähäistä, ettei sillä edes päivittäisellä käytöllä ole huomattavaa vaikutusta ihmisen antioksidanttijärjestelmään tai terveyteen.


Hyvät pahat rasvat
Kaakaopavuissa, joista suklaa valmistetaan, on hyvin paljon myös rasvaa. Rasvat ovat elimistölle sekä hyväksi, että pahaksi. Nämä niin sanotut pahat rasvat ovat sydämelle hallaa tekeviä tyydyttyneitä rasvoja. Kuitenkin suurin osa tyydyttyneistä rasvoista on steariinihappoa, joka taas on joidenkin tutkimusten mukaan enemmän sydänystävällisempiä kuin tavalliset tyydyttyneet rasvahapot.
Myös eri rasvoilla on merkitystä niiden terveydelliseltä vaikutukselta -- maitorasvaa löytyy esimerkiksi maitosuklaasta, kun taas kovetettua kasviöljyä sukalaissa, joiden valmistamiseen ei käytetä maitoa lainkaan. Mikäli haluaa valita kaikkien sydänystävällisimmän ja rasvoiltaan terveellisimmän suklaan, se on hieman vähemmän sellaisenaan nautittuna suosittu tumma suklaa, joka sisältää myös paljon kaakaota, eli antioksidanttejakin löytyy myös muita suklaita enemmän.


Kohtuullisuuden rajoissa terveellistä
Suklaan terveysvaikutuksista sydämelle ja verisuonille on tutkittu ainoastaan hyvin pienellä aikavälillä, jonka vuoksi pidempi aikaisen käytön hyödyistä tai haitoista näiden terveysseikkojen kohdalta on hyvin vähän tietoa.
Sen verran asiaa on kuitenkin saatu tutkittua, että lyhyellä aikavälillä suklaa ja kaakao tekee hyvää sydämelle ja verisuonille. Luonnollisesti näitä ei voi kuitenkaan edes suositella näihin liittyvien sairauksien hoitoon tai ennalta ehkäisyyn juuri lyhyen tutkimusvälin vuoksi.

Tutkimukset ovat muutoinkin olleet hieman lyhyempiä ja harvakseltaan todettuja, mutta suklaan on joidenkin tulosten mukaan osoitettu mm. vähentävän verenpainetta, parantavan valtimoverenkiertoa, vähentävän sydänkohtauksen riskiä, sekä auttavan krooniseen väsymysoireyhtymään.

Tehtyjen tutkimuksien perusteella on kuitenkin paljon syytä uskoa ja toivoa, että tulevaisuudessa suklaan muistakin terveysvaikutuksista saataisiin enemmän tietoa, ja nykyiset tulokset saisivat vahvemman pohjan alleen.


Miten voin valita terveellisimmän suklaan?
Vaikka tumma suklaa sisältääkin eniten antioksidantteja, ei sitä suoraan voida laskea terveellisimmäksi suklaaksi, vaan terveysvaikutukset riippuvat suklaan valmistustavasta. Todennäköisesti terveydestään kiinnostuneen kannattaa kuitenkin hankkia luomusuklaata.

Antioksidantit katoavat suklaasta nimittäin yleensä kuumennettaessa sitä, sittä flavonoidit kestävät kuumentamista erittäin huonosti niin, että säilyttäisivät vielä kaikki ainesosansa. Yleensä suklaa sulatetaan valmistuksessa, joka näin ollen johtaa suurimman osan antioksidanteista katoamiseen.

Suklaan valmistuksessa se yleensä alkaloidaan, joka johtaa myös antioksidanttien vähenemiseen. Alkolointi tehdään suklaan maun pehmentämiseksi. Antioksidantteihin vaikuttaa myös se, miten suklaa säilytetään -- niin eri valmistuvaiheissa, kuin tehtaalta lähdettyäänkin. Mikäli suklaa kuumenee tai kylmenee liikaa, se menettää ravintoarvojaan kuten moni muukin ruoka-aine.

On myös hyvä muistaa, että monet suklaat sisältävät runsaasti kaloreita, joiden nauttiminen liiallisena päiväannoksena ei ole hyväksi kenellekään. Suklaata tulee muutoinkin nauttia kohtuullisuuden rajoissa -- hyvätkään ominaisuudet eivät vaikuta, mikäli suklaata syödään liikaa -- vaarana voi olla esimerkiksi liikalihominen, jolla on huomattavasti enemmän huonoja terveysvaikutuksia kuin antioksidanteilla hyviä.

Monet suklaat eivät ovi myöskään maitoallergikoille, josta johtuen kannattaa tarkistaa suklaan sisältöaineet allergioiden varalta. Monet kaupassa myytävät suklaat saattavat sisältää myös pieniä määriä pähkinää, joille osa ihmisistä on myös allergisia. Myös mahdollisesti mantelia sisältäviä suklaita on. Myös erilaiset makusuklaat sisältävät eri ainesosia. Luethan siis pakkausselosteen huolella mikäli sinulla on tai edes epäillään allergiaa jollekin suklaan raaka-aineista.

Silloin tällöin makeisena syöty suklaa ei kuitenkaan ole vaarallista -- kosmeettisena haittana voidaan pitää mahdollista kasvojen "kukkimista", mutta suklaan loistava maku on usein sen arvoista!

Yerba mate on meillä uusi tulokas

Kahvi on porissut suomalaisten kahvinkeittimissä ja kahvipannuissa jo kolmesataa vuotta, kaakaota ja teetä on nautittu yhtä kauan, mutta yerba maté -juoma on kupeissamme vielä eksoottinen juoma.

Yerba maté kasvaa luonnonvaraisena subtrooppisessa Etelä-Amerikassa: Argentiinassa, Boliviassa, Brasiliassa, Uruguayssa ja Paraguayssa. Espanjalaiset oppivat tuntemaan yerba maté -juoman 1600-luvulla, ja heidän vanavedessään se levisi laajalle Etelä-Amerikassa. Suosiota saavuttaneesta yerba matésta tuli näin Paraguayn tuon ajan tärkein vientituote. Nykyisin suurimpia yerba matén tuottajamaita ovat Brasilia ja Argentiina, Paraguay kolmantena.

Kasviopillisesti yerba maté luokiteltiin vasta 1800-luvun lopulla: sveitsiläinen botanisti Moses Bertoni lisäsi sen tieteelliseen luokitteluun vuonna 1895. Yerba matén ikivihreät lehdet sisältävät kofeiinia ja kofeiinin sukuisia aineita, jotka antavat sille samat piristävät ominaisuudet kuin kahville, teelle ja kaakaolle.

Yerba matén vahva, vihanneksen ja ruohon kaltainen maku muistuttaa eräitä vihreän teen laatuja. Sitä voidaan nauttia sellaisenaan kuumassa vedessä haudutettuna, mutta juoman voi tehdä myös esimerkiksi hedelmämehuun, jolloin siitä tulee makeampaa. Etelä-Amerikassa yerba matéa juodaan monessa muodossa, kuumana ja kylmänä, jopa pirtelömäiseksi vaahdotettuna.

Astiaa, josta yerba maté nautitaan, sanotaan guampaksi ta matéksi. Sitä imetään metallisella bombilla-pillillä, jonka päähän on tehty pieniä reikiä: näin kupissa oleva maté-purut siivilöityvät pois. Samoja lehtiä voidaan käyttää moneen kertaan, ja jokaisella vedenlisäyskierroksella matén voimakas, karvas maku laimenee hieman. Sen nauttiminen on usein myös sosiaalinen tapahtuma, johon liittyy paljon kulttuurisia tapoja ja sääntöjä.

Pienellä joukolla istutaan piirissä, maté-isäntä mittaa purut guampa-kuppiin ja kaataa kuuman veden päälle. Sitten astia lähtee kiertämään myötäpäivään, jokainen piirissä istuva juo kupin tyhjäksi, minkä jälkeen isäntä täyttää sen uudelleen vedellä ja antaa sen seuraavalle. Vasta kun kokee saaneensa riittävästi matéa, kiitetään, jolloin isäntä tietää olla kaatamatta enää enempää.

Kahvia tai avioero!

Kahvin alkukoti on Afrikassa ja Arabiassa. Kahvia alettiin tuoda Eurooppaan samoihin aikoihin kuin kaakaota ja teetäkin: 1600-luvun laajeneva maailma näkyi eksoottisina, höyryävinä juomina varakkaimpien ihmisten kupeissa.

Ensimmäinen suomalainen, joka on maistanut kahvia, oli turkulainen kamaripalvelija Axel Käg. Hän oli vuonna 1637 työmatkalla Persiassa isäntänsä Schleswig-Holsteinin herttuan seurueessa ja sai silloin kahvia juodakseen.

Niin kuin kaakaota ja teetäkin, myös kahvia arvostettiin aluksi erityisesti lääkinnällisten ominaisuuksiensa vuoksi: se piristi oloa ja virkisti ajatuksia siinä missä olut sumensi niitä – olut oli Suomessakin pitkään tärkein ruokajuoma, ja kahvi selvitti pöhnäistä päätä.

Kahvin käyttöä on monissa maissa eri aikoina kuitenkin yritetty säädellä ja rajoittaa. Ruotsin kuningaskunnassa kahvinjuonti oli suorastaan lailla kielletty kahteen otteeseen 1750–1760-luvuilla. Syynä tähän oli se, että kalliin mutta huippusuositun tuotteen ostaminen ulkomailta verotti liiaksi maan valuuttavarantoja.

Kahvia tarjolle tai avioero!

Muissa maissa kahvinkeitin saattoi porista vain miehille, jotka hoitivat kahviloissa liiketoimiaan; jossakin lääkärit olivat kokonaan kieltäneet kahvin juonnin synnyttämättömiltä naisilta, lääketieteellisistä syistä. Turkissa taas naisilla oli niin suuri oikeus kahvikupilliseensa, että jos se evättiin, avioero oli perusteltu.

1800-luvulla kahvi alkoi yleistyä rahvaankin parissa, vaikka se edelleen kallista herkkua olikin. Vuonna 1914 keksittiin ensimmäinen kahvinkeitin. Kahvin ympärille on kautta maailman kehittynyt tapakulttuuria, joka on sitonut sen tiiviisti arkeen ja juhlaan.

Suomessakin se oli niin tärkeää, että kun sota-aikoina ei saatu riittävästi oikeaa kahvia, piti valmistaa korviketta mistä milloinkin niin kuin leivästä konsanaan. Sotien jälkeen kahvipaketti oli pitkään kelpo tuliainen kylässä käydessä.

Kahvi on nykyään yksi maailman suosituimmista juomista. Suomalaiskodin kahvinkeitin pulputtaa useimmiten vaaleapaahtoista kahvia, muu Eurooppa suosii tummaa. Suurin osa Suomessa nautitusta kahvista tuodaan tätä nykyä Afrikasta.

Teen tuonti rahoitettiin huumekaupalla

Britit ovat tunnettuja teenjuonnistaan: joskus vaikuttaa siltä että kuuman teen avulla korvataan osa heikoista lämmityslaitteista ja huonoista eristeistä. ”Tea” on paitsi kuuma juoma myös ilta-aterian nimi.

Teen teki saarilla tunnetuksi Kaarle II:n puoliso, kuningatar Katariina Braganzalainen 1660-luvulla, mutta vasta 1800-luvulla tee saavutti varsinaisen kansansuosion Britti-imperiumissa. Silloin sitä tuotiin Kiinasta.

Tee maksettiin oopium-kaupasta saadulla hopealla, ja sitä kautta brittien kansallisjuoman hintana oli kiinalainen oopiumsota. Sen seurauksena Britit perustivat valtavia teeplantaaseja Intiaan, jotta Kiina menettäisi monopolinsa teentuottajana.

Intialaiset teenkasvatusalueet näkyvät edelleen teelaatujen nimissä: Darjeeling, Assam ja Ceylon olivat teen tuotannon kannalta tärkeitä maakuntia.

Teetä tuulen mukana

Teen juonnin alkuperästä on monia tarinoita, mutta ei historiallista varmuutta. Yhden tarinan mukaan Kiinan toisen keisarin, Shen Nungin kuumaan vesikuppiin lensi tuulen mukana teelehti vuonna 2737 eaa. Hän havaitsi juoman hyväksi ja näin alkoi maailmassa teen juominen, joka jatkuu edelleen.


Teepensas kasvaa luonnonvaraisena Itä- ja Etelä-Aasiassa. Ensimmäiset teen juontia koskevat kirjalliset merkinnät ovat Kiinasta noin 1000 eaa. Sen kasvatusta tehostettiin 400–600 eaa, kun teen lääkinnällinen käyttö Kiinassa lisääntyi. Teehen lisättiin varmemmaksi vakuudeksi myös sipulia, inkivääriä, mausteita tai appelsiinia.


Myös Japani oli tärkeää teealuetta jo varhain: buddhalaismunkit toivat teelehtiä Kiinasta Japaniin ja pian siitä tuli arvokasta kauppatavaraa. Niin kuin kaakao Etelä-Amerikan Amazonilla, Japanissa tee oli aristokraattien juomaa. Japanilainen teekulttuuri seremonioineen, taiteineen ja filosofioineen kehittyi 1400–1500 -luvulla.


Teekasvin maailmanvalloitus kävi kuitenkin Euroopan kautta. Portugalilaiset laivasivat sitä Eurooppaan maailmanvalloitustensa aikaan 1500-luvulla, samoihin aikoihin kuin Amazonilta tuotiin kaakaota. Tuolloin sitä kutsuttiin nimellä chá.

Suklaata kulutetaan yli neljä miljoonaa tonnia

Etelä-Amerikan sademetsistä kotoisin olevat kaakaopavut nautittiin juomana aina 1800-luvulle saakka. Juoman nimi oli mayojen kielellä ''xocolatl'' ja ympäri maailmaa tunnettu sana “chocolate” tulee Meksikon intiaanien sanasta, jossa yhdistyivät ''choco'' (vaahto) ja ''atl'' (vesi).


Vuonna 1828 hollantilainen kemisti Konrad van Houten keksi, miten kaakaovoin ja kaakaoöljyn sai eroteltua tarpeeksi hyvin niin että kaakaopavuista voitiin tehdä jauhetta. Parikymmentä vuotta myöhemmin Englannissa Joseph Fry & Son -nimisessä kaakaotehtaassa – jossa kaakaon jauhamiseen käytettiin jo teollista höyrykonetta – kaakaojauheesta saatiin valmistettua ensimmäiset suklaapatukat.


Alunperin kaakaota ei maustettu mitenkään tai sitä maustettiin chilillä. Sen kuului olla kitkerää. Euroopan hoveissa lääkkeeksi nautittua kaakaota alettiin jo varhain maustaa esimerkiksi vaniljalla ja kanelilla. Noin 300 vuotta Euroopan mantereen ensimmäisen kaakaokupillisen jälkeen Sveitsissä tehtiin suuria innovaatioita suklaan suhteen. 1860-luvulla keksittiin maitojauhe, joka sekoittui hyvin suklaaseen. Näin saatiin pehmeän makuista maitosuklaata. 1913 siellä kehitettiin ensimmäinen suklaakonvehti: suklaakaramelli, jossa oli punssitäyte.


Suklaa ja muut kaakaopavuista jalostetut tuotteet ovat ihmiskunnan suuressa suosiossa ympäri maailman. Nykyisin suurin osa sen raaka-aineesta tuotetaan Länsi-Afrikassa. Kaakaopapuja kuluu nykyisin maailmassa vuosittain yli 4.000.000 tonnia.